Se tunne kun et tiedä mitä ajatella, miten hengittää, mitä sanoa tai mitä tehdä. Se tunne kun haluat vain tietää rakastatko vai etkö? Miksei se ole niin helppoa? Haluan vain tietää rakastanko häntä vai en?! Miksi lähetän hänelle toiveikkaita viestejä ja yritän vakuuttaa että kaikki on okei, kaikki tekevät virheitä ja kaikki osaavat antaa anteeksi. Hän väittää ettei osaa olla poikaystävä. Mitä sillä on väliä?! Poikaystävänä olemiseen ei tarvitse osata tai oppia mitään, pelkkä rakkaus riittää. Okei. Rakastan häntä. En vain tunne sitä nyt. Se piileskelee särkyneen sydämeni pohjalla. Huutaa apua. Niinkö? Eikö niin? Miksi vain minä osaan tunkeutua omaan ajatusmaailmaani, miksi vain minä osaan päättää oikein omista asioistani? Miksi? Miksi?! En ole koskaan ollut hyvä tekemään päätöksiä, en ole koskaan valinnut mitään oikein. En ole koskaan ollut missään vaativassa asiassa hyvä. Miksi olisin nytkään? Haluan hänet poikaystäväkseni. Minä rakastan häntä. Minä rakastan. Osaako susikin rakastaa? Minä, agressiivinen, itserakas, tyhmä, kovapäinen ja ennen kaikkea sieluni kahlinnut olento, osaanko rakastaa? Osaako joku vastata kysymykseeni? 

Näin hämärää unta. Olin susi. Itseasiassa olin yksi musta susihahmoni, mutta ennen sen sokeutumista. Olin joukon johtaja, tai ainakin yksi johtohahmoista. Edessä oli rankka taistelu. Minun joukkojani oli vähän. Mutta en luovuttanut. Olin ylpeä siitä pienestä joukosta mikä minulla oli. Ja omalla ylpeydelläni ja rohkeudellani kannustin koko joukkoa, en ollut vain joku, olin itsenäinen ja vahva. Olin susi. Mutta olin myös kylmä ja raaka, kävin vastustajaani kiinni säälimättömästi. Edes veri, vihaiset ja adrenaliinista kiihtyneet murinat ja taistelu ei tehnyt unestani painajaista. Unikirjassa sanottiin näin; '' Susi: Jos näet unta sudesta sinun on kysyttävä itseltäsi:Mikä on tämä susi minussa? Missä se on? Mitkä ovat ne tiedostomattomat ajatukset ja ideat minussa, jotka ovat yhtä villejä ja kesyttämättömiä kuin susi? '' 

Eli, mitä siis miettiä? Koska aika oli ennen hahmon sokeutumista, joten onko minun katsottava jotain avarammin silmin ennenkuin sokeudun sille? Mutta mitä? Miten tiedän? Ja mikä tämä susi on minussa? En osaa vastata... En vain osaa. Ja se turhauttaa minua. En osaa vastata kysymyksiini itsestäni. Itsestäni, ajatelkaa. Minun jos jonkun pitäisi tietää vastaukset näihin kysymyksiin parhaiten. Olenko tosiaan näin säälittävä ja sokea etten näkisi vastauksia vaikka ne seisoisivat nenäni edessä? Katsonko liikaa vain omaa nenänvarttani pitkin? Vai vastaanko nytkin omilla kysymyksilläni omiin kysymyksiini?

Olenko ainoa?
Ainoa joka vain haluaa vastauksia. Olenko?

Päivän vuodatukset vuodatettu, ja nostan hattua sille joka tajuaa tilani.